TEMPPUTEMMELLYS OY

SUOMEN MESTARISTA YRITTÄJÄKSI

Tempputemmellyksen perusti vuonna 2006 Annette Tieva. Annette Tieva on koulutukseltaan liikunnanohjaaja ja hän on suorittanut myös urheilujohtajan ammattitutkinnon Suomen Urheiluopistolla. Annetella on takanaan menestyksekäs kilpaura telinevoimistelussa ja hän on saavuttanut useita Suomen mestaruuksia sekä voimistelijana että valmentajana. Suomen mestaruuksien lisäksi Annette on menestynyt kilpaurallaan myös ulkomailla ja voittanut monia kansainvälisiä telinevoimistelukilpailuja ja pohjoismaiden mestaruuksia. Tempputemmellyksen perustajana, toimitusjohtajana ja liikunnanohjaajana Annette pääsee jakamaan pitkän voimistelu-uran tuomaa kokemustaan ja innostustaan lajiin niin lapsille, nuorille kuin ohjaajillekin!

TEMPPUTEMMELLYKSEN TUNTITOIMINNAN TAVOITTEET

  • Innostaa lapset ja nuoret liikkumaan

  • Kehittää lasten ja nuorten motorisia perustaitoja monipuolisesti

  • Parantaa lasten kehontuntemusta ja kehon hallintaa

  • Tarjota onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta tukea myönteisen minäkuvan kehittymistä

Tempputemmellyksen tunneilla taituroidaan monipuolisilla telineradoilla ja trampoliineilla ja opitaan uusia taitoja lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Tempputemmellyksen tunneilla koetaan liikunnan iloa!

UPEAT TILAT JA KESKEINEN SIJAINTI

Tempputemmellys sijaitsee Espoonlahdessa aivan Länsiväylän tuntumassa. Espoonlahteen Tempputemmellys muutti kesällä 2013, toimittuaan sitä ennen Espoon Kilossa, Martinkalliossa ja Kirkkonummella. Uuden, lähes 1000 m² kokoisen voimistelusalin ja laajemman tuntivalikoiman myötä, Tempputemmellys pystyy vastaamaan nyt entistä paremmin eri-ikäisten ja kaiken tasoisten liikkujien tarpeisiin. Keskeinen sijainti, hyvät julkiset liikenneyhteydet ja ilmainen pysäköintialue tekevät harrastamisesta helppoa!

Tarkemmat ajo-ohjeet ja katuosoitteen löydät kohdasta yhteystiedot!

Tempputemmellyksen tunneilla taituroidaan monipuolisilla telineradoilla ja trampoliineilla ja opitaan uusia taitoja lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.

Tempputemmellyksen tunneilla koetaan liikunnan iloa!